Passion Adventure

Passion Adventure
kuvaaja Riitu Kerola

lauantai 8. lokakuuta 2011

Muddy-X 6

Muddy-X aamu 23.9.2011 alkoi sateisena ja näytti, että päivä ei juurikaan siitä tulisi kirkastustumaan. Mutta väliäkös sillä, polkemaan lähdettäisiin säästä huolimatta. Tulisipa sitten koko rahan edestä pusikoissa rymyämistä, jos ei sitten niin kuulas syyskuun keli olisikaan.

Kamat reppuun ja ketareihin vähän rasvaa...ongelmia tuotti ainainen pukeutuminen, mitä alle ja mitä päälle...ettei ole kylmä eikä saa tulla kuuma. Niinan kanssa mietittiin, mitä laittaa päälle. Naisten ongelmia, että tarvii aina kaverin tukea vaatevalinnoille olipa kyse estetiikasta tai sademutapyöräilystä.

Lähtöpaikka oli Oulun Iinatissa, kisapaikka oli lähellä Neste Oulun Baari Maikkulaa. Parkkipaikalla kävi kuhina jokaisen säätäessä varusteita. Innokkaat muddyläiset halusivat olla valmiina ja jokainen tiesi, että lähtö olisi taas hässäkkää, eikä valmistautumiseen jäisi luppoaikaa. GPS:t jaettiin ja sitten kisamestari Seppo jakoi kaikille kartat ja kertasi lyhyesti ohjeet. Bonus-rastit kävimme läpi, tiedossa oli B1 ja B2 rastien valokuvatehtävien sisältö.

Niinan tussi alkoi viuhua ja ajattelin parhaimmaksi olla sotkeutumatta reitin valintaan, koska aikaa oli todella vähän. Siinä ei juuri konsultoida ehtinyt...Niina puheli ääneen ja piirteli viivoja...yritin pysyä kärryllä ja tehdä omaan karttaan samaa reittiä. Vähän vaikeaa!! Viime minuuteilla suunnitelma muuttui ja matkaan lähdettiinkin ihan toista reittiä. Alunperin ajatuksena oli hakea pimeitä metsärasteja, ennen oikean pimeän tuloa. Urbaanimmat rastit olisi helpompaa hakea katulamppujen tuodessa lisävaloa.

Lähtölaukaus ”pamahti” ja osa syöksyi matkaan tuulipään lailla. Jaksan aina ihmetellä kilpailuhengen nostetta ja adrenaliinivirtaa...pitäisi kai minunkin osata kilpailla muuallakin kuin kesän Geoparkeissa ym. Jotenkin kivempaa ottaa treenin kannalta näitä paikallisia mukavia juttuja ja nauttia niistä, ilma numerolapun tuomaa painetta olla paras tai vähintään kakkonen...Ja toisaalta taas en ole niin innokas pyörimään pimeissä puskissa yksinäni. Pelottaa ja mielikuvitus laukkaa, jos se mörkö on kuitenkin olemassa tai jos just minun puskaan on esyny joku hörhö. Olin niin tyytyväinen siitä, että Niina kelpuutti minut mukaan...kaverin kanssa on aina kivempaa!

Niina lähtee reippaalla temmolla polkemaan kohti Iinatin kuntorataa ja siitä ensimmäisille rasteille Ellinmäelle. Mukava pikku sade ripsuttelee ja mulla on tietenkin aivan liikaa vaatetta! Tuntuu, että olen kuin täi tervassa, joka sotkee kankeana eteenpäin...”puuhjalääh”, kuka keksi että näin paljon pitää olla yllä. Niinaa naurattaa, koska minun pukeutuminen aiheuttaa aina komiikkaa ja Niina on todennut jo lähdössä, että sulla on liikaa vaatetta!

Ellinmäeltä matka jatkuu Tahkokankaalle ja polkuja pitkin taas asfalttitielle. Seuraava rasti on lähimetsän kivikko, siinä pyöritään leikkikentän tuntumassa ja vähän pitää haeskella, että mikäs polku se nyt olikaan. Rasti löytyy kuitenkin. Iinatin moottoriurheilukeskuksen läheisyydessä on kasattu joku hiekkamutahässäkkä ja teitä risteilee kumpareiden ympärillä ristiin rastiin. Satumme paikkaan, jossa rastin pitäisi olla suoraan yläpuolellamme. Jätämme pyörät parkkiin ja ei kun mönkimään huipulle. Kengänsuojien kanssa käyn hiljaista keskustelua siitä, että pitääkö niiden luisua koko ajan pois paikoiltaan. Ärsyttää! Matka jatkuu isompi pisteiselle rastille lähelle sääskensuota. Seuraava rasti on motarin varressa sijaitsevan huoltoaseman lammen luona. Rastia ei tietysti näy...mutta tiedeämme jo kokemuksesta, että se ei silti tarkoita sitä, etteikö rasti siellä olisi. Portaat kalliolta vievät alemmas lähelle lampea ja sinne perävilkkaa menemme pihtileimasimen kanssa keikkumaan!

Kaakkurin cittarin parkkipaikalla perheet roudaavat autoihin viikonloppuevästä kun kaksi rapaista seikkalijasankaria kaartaa pihaan. Koitamme olle näkymättömiä, mutta aika moni katselee utelijaasti, ettei noilla ihan normi viikonloppulatautuminen olekaan käynnissä. Seuraavaa rastia kohti mennään, joka on nelostien alla sijaitseva ”syöksytorvi”. Kuulostaa minusta sieneltä, enkä tiedä, mitä oikein pitäisi etsiä?! Ihan hakoteille tähyilen rastille päästessämme. Onneksi Niina keksii koordinaatin, raksapuuhista tuttuja juttuja nuo torvet! Jatkamme läpi urbaanin asutusalueen ja näin jälkikäteen voin kuulla kohtalon kellojen soittoa! On alkamassa tehtäväsisältöinen bonusrasti, on siis aika laittaa ”sählinkivaihe” päälle. Kaikki mitä on lähtöä ennen juteltu deletoituu sekunnissa nahkakansien välistä!

Saavumme B1 bonusrastille siirtolapuutarhaan ja tavoitteena on löytää toinen paperille tulostetuista valokuvista. Haravoimme aluetta loogisesti ja löydämme pian valokuvassa esitetyn aidan. Sitten alkaa punaisen mökin nro10 metsästys – siis miksi ihmeessä? Käymme läpi koko alueen ja löydämme kaikki muut numerot paitsi emme numeroa 10. Lopulta toinen menee toiseen suuntaa ja toinen toiseen...”missä on punainen mökki numero 10...missäonpunainemökkinumero10...missämissämissä”? Sitä ei vaan löydy ja mielessä takoo vain ”tämä on seikkailua, ei sunnistusta”...ei ole eka kerta, että Seppo on tehnyt jonkun jäynän. Järki koittaa sanoa, että numero 10 on lähellä mökkiä numero 9 ja 8. Mutta ei...juuri se numero puuttu. Lopulta löydämme keltaisen mökin numero 10 ihan epäloogisesta paikasta. Mielessä käy jopa voitonriemuisesti, että tämä on kompa!! Mökki on maalattu...jihaa, nonih! Jatkamme matkaa seuraaville rasteille ja harmittelemme siirtolapuutarhalabyrinttiin tuhlautunutta aikaa. Jonkun aikaa veivattuamme lampuunkin saadaan hitaasti syttymään valo. Totean Niinalle, että se perhanan punainen mökki nro10 on siellä B2 siirtolapuutarhassa. Olemme ihan turhaan sahanneet sitä B1 aluetta ristiin rastiin. Voi ja ei...kieltämättä kyllä rumemmatkin sanat käyvät mielessä. Mikä ihme tässä on, kun aina sählätään? Onko vika minussa vai Ylitornion ”hoppuheikki” geeneissä, kun pitää aina ruveta sössimään, vailla mitään ajatusta, mitä oikeastaan pitikään tehdä!? Tämä on tapahtunut ennenkin, lukuisia kertoja, emmekö me koskaan opi!!?? Jotenkin joku sähläyskerroin on aina mukana. Jos eteen tulee tehtävä, joka poikkeaa normaalista kisan kulusta, aletaan höseltää ihan satasella...ajatus menee juntturaan. Heh, ei voi edes enää sanoa, että virheistä oppisi...ne toistuvat vain.

Pimeä laskeutuu ja sytyttelemme valoja otsalamppuihin ja pyöriin. Sannalta lainassa oleva lamppu kypärässä valaisee kivasti ja Niinalla on oikea katulyhty keikkumassa katolla! J Mulla on lisäksi kartan lukuun ledi otsassa, karttatelineen muovi on märkä ja kiiltelee niin, ettei juuri selvää printistä saa. Säädetään ja pyyhitään muovia. Hienosti silti pysyn kartalla koko reitin, vaikka Niina hoitaakin päätökset ja suuntimisen. En oikein aina tiedä mitä kautta mihinkin olemme menossa, joten se tuo hieman lisämaustetta minun suunnistamiseen keksiä, mikä reittivalinta on. J Olen kuitenkin oppinut jotakin ja kyllä iloinen siitä, että pysyn kärryllä ja kartalla!! Peränpitäjällä on välillä naamakin niin ravassa ja mietiskelen virvoittavaa pisaramutanaamiota...hiekka rouskuu suussa ja juomapullo on kuorrutettu mönjällä! Onneksi juomapussista saa vettä ilman sattumia!! Raparallia!!

Raviradan läheisyydessä on 9-pisteen rasti...se löytyy näppärästi. Hevosen kakkaa on vähän siellä täällä, mutta matka jatkuu. Alkaa käydä selväksi, että kuljettu rata on liian lyhyt ja rastit loppuvat kesken. Möhlimisen seurauksena ei kovin kauas enää voi lähteä haravoimaan ja reitti olisi pitänyt tehdä toisin. Juttelemme asiasta. Minua ei harmita yhtään. Tässä tuli taas kaikenlaista uutta oppia ja olen silti tyytyväinen saldoon.

Seuraava rasti on motarin varressa,meluvallin tien laidassa olevassa kyltissä. Kaukovainion kautta kaarramme seuraavalle rastille, joka on Hiirosenojan varressa sijaitsevassa pusikossa. Siellä ei ole oikein nautinnollista koluta pimeällä. Tuntuu, ettei märässä pusikossa näe ja epäilyttää sattuuko rasti silmään. Siellä se kuitenkin lohdullisena keikkuu. Keula kohti lämsäjärveä, jossa seuraava rasti on lammen suonpuoleisella osalla. Siitä seuraava rasti on suosikkini Knuutilanrannan saaressa. Sukkuloidaan saaren päähän leimaamaan. Pihojen valot siivilöityvät kivasti kauempana. Lähialueen taloissa voidaan ihmetellä, ketä tuolla puskissa oikein pyörii.

Rasti 21 on hukassa. Katsomme karttaa ja haemma pylvästä...tässä sen pitäisi olla...tai korkeintaan tuossa seuraavassa voimalinjan pylväässä. Pimeässä pikku metsikossa kömyämme juuraikoita ja ihmettelemme kuka on pöllinyt rastin? Siksakkia mennään ja tarkistetaan jopa lähi leikkikentän pylväät ja palataan metsikkoon uudestaan. Suunnistusguru J. Keskinarkaus tulee samalle rastille ja saamme vakuutusta siitä, että kyllä sen tässä pitäisi kartan mukaan olla. Emme lähde enää samoamaan voimalinjaa eteenpäin vaan matka jatkuu viimeisen rastin kautta maaliin! Meinataan vielä pimeässä ajaa kolari vastaan tulevan pimeän fillaroijan kanssa. Huh, se kävi lähellä ettei tullut ravan lisäksi katkenneita hampaita ja asefaltti-ihottumaa!

Maaliin tippuu rapaisia kavereita ja kaikkia kuitenkin hymyilyttää. Osa tarkistaa tilannetta ja sijoitusta. Naiset menevät saunaan. Ihanaa, lämmintä ja puhdasta. Taululla 79 (+ 2) pistettä, koska rasti 21 olisi pitänyt leimata ja hakea, vaikka se ei ollutkaan ihan siellä missä piti.

Kaikenkaikkiaan hauskaa oli ja kokemuksen verran rikkaampana taas. Ajatuksiin hipii tosiasia, että kamat pitää TAAS pestä ja huoltaa...voi närästys ja näppylät! Se on jotenkin sellainen osa, jonka voisin ulkoistaa ja skipata ihan kokonaan. Muddy-X on tältä vuodelta takana ja ensi kevään vastaava tapahtuma onkin Rokualla...koska Geopark tulee päätymään taas Rokualle.

Marjo