Passion Adventure

Passion Adventure
kuvaaja Riitu Kerola

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Ote Nuuskakairan Jotos 2013 kuntosarjan reissuvihkosta

Nuuskakairan Jotoksen kuntosarjan kahden päivän kisaan osallistuivat tänä syyskesänä Passionattarista Marjo, Sanna ja Tytti. Sanna oli hoitanut meille mökkivarauksen ja perjantaina ennen klo 15 strategiakeskuksemme täyttyi kaikenkarvasesta seikkailukamasta. Suoritimme tottuneesti säätöä, joka on pyritty karsimaan minimiin, mutta joka kuuluu ollennaisena osana seikkailukisoja. Mitä reppuun ja minkä verran, mitä päälle ja minkä väristä…mitä suuhun (ja minkä verran sieltä pois) :) karttatelinettä, kompassia, juomapulloja, energiaa, juomapussia ja vaseliinia viime hetkellä sinne, missä kulutuksen arvellaan olevan kovinta!


Sanna valmiina lähtöön (Kuva: Simo Rousu)
Materiaalin jaon yhteydessä moikataan seikkailijoita ja todetaan, että kotikontujen kisat ovat todellakin rennon fiiliksen ja aurinkoisen hymyn kisoja, ollaanhan aurinkovaaroilla nyt! 2/3 joukkueemme jäsenistä on kotoisin Ylitorniolta, joten pakko vetää rankasti kotiin päin tässä kohtaa. Maailman parhaat maisemat ja maailman ihanimmat ihmiset - odotettavissa siis hieno kisa!!


Reitti piirtyy helposti kartalle ja muutamia vaihtoehtoja punnitaan, kartassa on paljon moottorikelkan jälkeä, joka aiheuttaa eniten pohdintaa siitä, löytyykö maastosta oikeasti edes hitustakaan urasta vai mennäänkö ihan metsikössä kuvitellen, miten kivaa olisi kaasutella lumista baanaa kevättalvella. Todellisuudessa kun rämmitään miehenkorkuisessa pöpelikössä tossu kurassa vähintäänkin nilkkoja myöten. 

Linja-autossa on tunnelmaa, puhalletaan kohti järvikyliä, josta lähtö tapahtuu. Purkaudutaan Lohijärven urheilukentälle ja naureskellaan Sannan kanssa, että täälläkin korvessa on nuoruudessamme discoiltu. Tyttiä huvittaa landepimujen teini-jutut! :) Disco…missä? Täällä metikossako? Joku parka huomaa jättäneensä kartan bussiin - kyselee kaverilta reittiä - aikoo muistaa sen koko ensimmäisen kartan verran. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole. Joukkue saa toisen kartan järjestäjiltä. Tunnen niin suurta sympatiaa tapahtuneesta, se olisin voinut olla helposti minä - minulla kun on taipumusta sähläykseen!! 


Bussilla järvikyliin (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Met! (Kuva: Jarkko Piirto)

Päivä 1: PROLOGI - JUOKSU - MELONTA - SUUNNISTUS - MTB

Ensimmäisen rasti paikannetaan juoksemalla hakemaan kartat urheilukentän maalin ylärimasta. Demokraattisesti päätämme :) että Sanna kroolaa rastille hakemaan lisäohjeita. Olemme nimenneet Sannan yksimielisesti tiimimme uimamaisteriksi. Me lämmittelemme Tytin kanssa kannustaen ja komentaen Sannaa rannalta. Toteamme, että on erittäin pätevää jakaa neuvoja tyypille, joka kauhoo parhaansa mukaan kohti rastia, kun me muka kuvittelemme tietävämme rannalta paremmin kuinka homma pitäisi hoitaa. Siihen, että Sanna-kapumme on äänestetty yksimielisesti uimavastaavaksi on syynsä. Aloitteleva triatlonistilupaus on antanut myrskyvaroituksen ja kauhoo monia ukkojakin nopeammin. Minä tarvisin pienen perämoottorin ja ponttoonit katolle pysyäkseni tahdissa, joten koitan hillitä kaikkitietäväistä kieltäni uintikulmasta rastille tai siitä, miten sieltä tulee kauhoa takaisin pullon kanssa, johon seuraava kartta on varastoitu. Tyylejä oli monia, mutta Sanna pukkasi pullon povariin eikä se hidastanut menoa. Toiminta oli pitkälle sama discoissakin! ;)


Sievästi jonossa (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Kartta rastille nro 1 on hyppysissä ja lähdemme tassuttamaan sitä kohti. Syke vetelee hyvästikin maksimejaan koko porukalla, vaikka vauhti on sopiva ja jutellakin pystyy. Alussa siis mennään koko kisan kovinta sykettä! Jännitys ja adrenaliini takovat reippaat 20 lyöntiä lisätahtia. Syke tasoittuu hetken matkan päästä. Tytti suunnistaa hienosti. Melonta alkaa rastilta nro 2. Vähä Lohijärveltä. Saavumme kanooteille yhdessä 1Lifen ja LRR:n poikien kanssa.


Reput kiinni ja pelastusliivit niskaan (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Melonta sujuu kokonaisuutena hyvin. Välillä matkavauhti tipahtaa mukavuusalueelle ja lipsutellaan menemään maisemia ihaillen. Kyllä Tengeliönjokisuisto on huomattavasti mieluisampaa katseltavaa, kuin Muhosjoki. Aaaw!! niitä karvaita muistoja, että en tiedä miten ne saisi haihtumaan. Olemme saaneet lisätehtäväksi bongata kolme karttaan merkitsemätöntä rastia ennen rastille nro 6 saapumista. Tähyilemme rantoja, laskeva aurinko heijastaa joen pinnasta välillä niin, että olemme epävarmoja näkisimmekö jokaista rastia. Lopulta kolmesta rastista yhtä kukaan kisaan osallistuvista tiimeistä ei reissullansa nähnyt, josta aikasakko 5 min. Käymme jalottelemassa rastin nro. 4 Törmäsvaaran päältä edelleen aikalailla samaa matkaa 1Lifen ja LRR:n kanssa. Tästä polkaistaankin samalla käyntiin molempien päivien teema: juokse/polje/rämmi tai kömmi joka ikisen vaaran päälle, joka matkan varrelle sattuu!!" :) 


"VetoVetoVeto..." (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Matkaa elävöittävät muutamat kosket matkan varrella. Kosket ovat ajettavissa ja laskuväylät luettavissa. Jokainen meistä on päättänyt lujasti, että pohjakosketuksia tai simpukan sukelluksia emme tällä kertaa harrasta. Saimme lähdössä kuittia koskenlaskutaidoistamme, mutta olemmepa ainakin harjoitelleet kaatumista. Kosket otetaan siis tiukalla komennolla. Tytin kanssa huudamme duossa "vetovetoveto", joka kuohupaikan kohdalla. Melat pitää pitää vedessä. Sanna perämiehenä saa ohjeita Marjolta, joka koittaa edestä tähytä parasta baanaa. Hienosti mennään - hyvä me!! 

Portimojärvelle päästessämme emme ole ihan varmoja olemmeko pellolla, jossa on vettä vai järvessä, jossa kasvaa tuhottomasi heinää. Valitsemme rantareitin ja melomme kohti lintutornia, josta suunnistuspätkän on määrä alkaa. Yllättäen Marjoa tietenkin palelee eniten, kun lämpötila tippuu kilpaa auringon laskiessa. Lintutornilla meitä odottaa ensin quest, jossa pääsemme (lue: joudumme :)) tunnistamaan seitsemää siivekästä. Lintutornilla Sannan isä kannustaa kovasti, huitoo jo rannalla meitä vastassa. Ihana iskä!! :) Saamme väliaikaraporttia ja tsemppejä jatkoa varten. 


Portimojärvi on vihreä (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Henkilökohtainen osaaminen lintujen tunnistamisen suhteen voidaan todeta olevan suhteellisen mitätön. Tajuan kyllä, että taululle on printattu lokin ja joutsenen kuva, mutta aika nopeasti huomaan, että alalajikkeita on ornitologisen rikkauden takaamisesti lintukunnassamme ihan liian monta. Mitään variksia ja punatulkkuja ei ole tarjolla vaan hemaisevampia nokkaeläimiä, joita tuskin koskaan olen tavannut. Biologian tuntikin on tainnut keskittymisen osalta kohdentua ihan muualle!! Hampaat lyövät koko naisporukalla loukkua kylmyydestä, kun aloitamme arvausleikin. Tytti, tiimin partiolainen ja opettaja, omaa onneksi tiimissä sellaista yleistietämystä siivekkäistä, että emme lannistu.. Otan tehtäväkseni kavuta lintutorniin tavaamaan lintulajilistaa, joista huutelen Sannalle ja Tytille alas vaihtoehtoja, joista tytöt arpovat seitsemän lintua oikeaksi. Aika nopeasti taululle tärähtää 4/7 oikein, mutta sitten arvausgeneraattori pyörii tiukasti. "Ööö, tavi eikun telkkä…no kyllä minä nyt kuovin tunnistan, ei varmasti ole…ollaan niillä leveysasteilla, että joku on takuulla Lapintiira…miksei voi olla angry birdejä…tunnistaisin ne kaikki". Marjon juoksennellessa ylösalas, Sanna pitää kirjaa siitä, että suttupaperista ottaa vielä jotakin selvää, mikä vaihtoehdoista on takuulla oikein ja mikä ehkä väärin, koska sitä ei tietystikään kerrota. Ei voi ostaa vokaalia, ei voi lahjoa järjestäjiä, ei googlata eikä kilauttaa kaverille. Homma jää enää 6/7 päähän, mutta mikä vastauksista on väärin. Lokki lajikkeita on tarjolla neljä, nyt me kaikki tiedämme mikä on Kalalokki, jota ei pidä mennä sotkemaan harmaalokkiin, eikä pikkulokkiin eikä naurulokkiin eikä...


Sen seitsemän sortin siivekkäitä (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
1Life on saapunut lintuleikkiin 7 min meidän jäljessä ja LRR 9 min jäljessä. Questilla meillä tuhraantuu 21 min, jonka jälkeen lähdemme nostamaan lämpöjä ja juoksemaan kohti Portimojärven takana kohoavia vaaroja. Valitsemme tietysti sen suohon poljetun moottorikelkkajäljen, joka katoaa altamme alta aika yksikön. Siinä sitten ihmetellään mentiinkö jossakin vähän vikaan, onko aivot yhtä kohmeessa kuin koko kroppa. Jänkkä alla on pehmeää mutavelliä, pimeä laskee ja miehen mittaista pöpelikköä kasvaa joka puolella. Tuhlaamme siinä jupinassa aikaa, ennen kuin Tytti vain määrätietoisesti lähtee vetämään suunnalla eteenpäin. Myöhempi GPS:n kiemura osoittaa, että olimme näkymättömällä jäljellä ja olisi vain pitänyt painaa menemään etsimättä olematonta uraa tai moottoritietä jalkojen alle, jota ei olisi löytynyt kuin vasta jouluksi. Tällä välin 1Life, joka lähti linturastilta 4 min peräämme, vetää tietysti parempaa reittiä oikealta ohi, joka ratkaisee lopulta päivän heidän edukseen. 1Life kisaa sekajoukkueena tällä kertaa ja heidän etenemisensä on meille hyvä kimmoke ja tsemppari vauhdin pitoon. 1Lifen "kartturi" on legendaarinen naisseikkailija, joka osaa edetä pummittomasti ja valitsee lähes poikkeuksetta parhaan reittivalinnan ja jonka suorituksen veroinen jokainen meistä passionattarista tahtoisi olla!! :)

Otsalamppukiilat halkovat pimeyttä ja vauhti on mukava. Rastit löytyvät ja täytyy todeta, että meillä on kaikinpuolin mukavaa. Evästä riittää, lämminkin on ja matka taittuu. Lukuunottamatta sankoimpia risukkoja matkavauhti on keskimäärin 5:30min/km, joka on ihan jees maastossa…mikäs tässä on perjantaita viettää kellon lähetessä puolta yötä. Tytin ja Marjon parisuunnistuskonsultaatio toimii. Rastit ovat kahdella kartalla, joten varmistus pelaa hienosti. Viimeisen rastin nro. 10 juoksemme pimeydessä ihan vierestä vahingossa ohi, mutta virhe ei ole kovin fataali. Polku ei muutukaan tieksi ihan heti ja se sekoittaa vähän. Palaamme takaisin ja valitsemme eksoottisemman reitin takaisin pyörille. Pellon laitaa hölkätessä lähellä lintutornia, josta on takoitus napata pyörät mukaamme, näemme 1Lifen polkaisevan pyörillä kohti viimeistä rastia ja sitä kautta ensimmäisen päivän maalia. Vaihto olisi voinut olla meillä säpäkämpi. Välppäykseen menee 10 min, vaikka emme jää kaivamaan garderoopia ja valitsemaan sävysävyyn vaatetusta. Reppukin menee kiinni eikä pullota saumoistaan kuten Geoparkissa. Emme kanna tällä kertaa varakalsareiden varakalsareita täyspakkauksessa. Onnistumme koko reissulla optimaalisesti repun sisällön suhteen. Ei mitään ylimääräistä…keltainen ja punainen sopivat hyvin yhteen…eikä ole pakko vaihtaa minuutiksi toppatakkia ylle vain siitä ilosta, että se pitää kohta riisua pois!! :D


Joku aina pukee ja riisuu...:) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Lähdemme pyörillä vaihdosta 1Lifea 11min perään. Vauhti pyörällä on hyvä, vuorovetoa mennään usvan läpi Aavasaksan vaaran laidalle ja siitä hiekkatietä vaaran päälle. Lämmin sauna huutaa kutsuvana, kun viimeinen tiukka nousu nipistelee lihaksissa. 1Life tulee vastaan, me valitsemme vaaran päälle eri reitin ja saamme kurottua vähän heidän etumatkaansa, ollen maalissa 6 min heidän jälkeensä.

Tytin mies on lämmittänyt saunan ja Marjon mies kannustaa maalissa. Märät vaatteet pois, ruokaa napaan ja lämmitellään saunassa. Uni ei meinaa tulla ja kellon tärähtäessä 7:15 soimaan ei olo ole ehkä ihan hehkein…mutta kone käynnistyy kyllä suhteellisen sutjakasti.


Maalissa (Kuva: Jarkko Piirto)
Ensimmäinen etappi takana! :) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Ensimmäisen etapin saldo = 8h (+5min sakko) & 61 km
Juoksu 22,7 km
Melonta 24,6 km
MTB 13,7 km


Päivä 2: MTB - SUUNNISTUS - MTB - COASTEERING

Aamupalaa ja kahvia, ah kahvia!! :) Viimeistellään päivän reitti ja selviydytään varustesälppäyksestä ilman turhia kiemuroita. Tiimiasut niskaan. Hiilihyrdaatit ovat tehneet tehtävänsä, kun trikoot kiristävät jokaista peppua! :)


Virkeänä uuteen seikkailuun (Kuva: Simo Rousu)
Kuntosarja ja HyväFiilis valmiina kisaan (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Tavataan HyväFiilis sarjan passionattaret ja potristellaan tiimikuvassa. Sitten onkin lähtökäskyn aika. Ampaisemme Keisarin Majalla mutkan…puuhläähjahengästys…tiukkaa nousua. Saa juoda santsikupin, kun nieleskelee aamupaloja uusiksi. Alas tullaankin sitten vajaan 60km/h nopeudella. Tangosta pitää pitää kiinni, ei passaa täristä käsi. Lähdemme polkemaan kohti Kivirovan ja Kaumavaaran välissä olevaa pientä lampea. Marjo suunnistaa ensin ja Tytin on määrä jatkaa rastilta nro 15 eteenpäin. Poljemme yhtämatkaa supistuneen 1lifen joukkueen kanssa, yhden jäsenen sairastuessa harmillisesti. Ennen rastia nro 16 Sanna jättää pumppunsa 1Lifen joukkueelle, heidän joutuessa korjaamaan pyörää. Lähetämme yhteen ääneen pyyntöjä korkeuksiin, ettemme kohtaisi itse matkalla rengasongelmia. Olemme yksimielisisä siitä, että kavereita pitää auttaa…ei koskaan tiedä, milloin on itse apua tarvitsevan roolissa. Jos rengas menisi rikki niin ehkäpä joku auttaisi perästä tullessaan meitä.


Hela gängi koossa!! <3 (Kuva:Simo Rousu)
Kipuamme vaaran päälle, toisen päälle, kolmannen ja sitä rataa… ensin nousua ja sitten laskua. Teknistä pätkää kivikkoineen ja vaihtelevuutta koko pitkän mtb osuuden läpi. Maalissa olisi tarkoitus olla klo 16 ja aika nopeasti meille kirkastuu epäilyksemme siitä, että koko reittiä emme ehtisi kiertää. Pummamme harmillisesti rastia nro 19 noin 15 min. Nuotiorannalla Marjon kotikonnun läheltä puhalletaan Rajan avovankilan ohi Sannan isän kannustaessa autollaan meitä. Eholammella vaihdetaan suunnistukseen, mutta sitä ennen saamme kaksi questia tehtäväksemme. Ensin pähkäillään miten 5L ja 3L kanistereilla saadaan haalituksi 4L vettä toiseen kanistereista. Yhteistyö pelittää ja looginen päättely toimii paremmin kuin raaka arvaus lintujahdissa. Eholammesta pitää sukeltaa rajatulta alueelta kolme rastia. Kukas muu pääsee pulahtamaan kuin Sanna!! :) Questit ja vaihto sujuvat hyvin, 14 minuutissa!


Huomatkaa kuinka nopea on evästoimitus taustalla! :) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)


KatoppaKo kaaja tuonne ja sitten tuosta pois ja ... (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)
Sannan isä toimittaa meille evästä rastille sekä Arja-äidin itsetekemää marjamehua ja rusinoita…NAM!! Lähdemme etenemään viimeiselle suunnistuspätkälle. Järjestäjät vinkkaavat meidän olevan viimeinen tiimi joka suunistaa…etumatka seuraaviin on reilu! :) Ruisleipäkinkkujuusto tökkii kurkussa…reissari-hissi henkitorvessa ei suostu menemään kellariin asti, eikä tossuun saa vauhtia, jos ei voi hengittää. Ensimmäiselle rastille mennään varmasi kuviorajaa, rastille päästyämme olemme evästäneetkin. Toista rastia pummaamme harmillisesti. Marjo suunnistaa ja tipahtaa taas omaan sudenkuoppaansa. Ei luota itseensä, jälkiviisaana olisi pitänyt osata ja rastin vierestä mentiin ohi. Oppia tämäkin taas - pummia tulee 15min. Loput rasteista menevät hienosti. Emme pidä kovin kiirusta, emme ennen kuin 1Lifen duo pölähtää toiseksi viimeiselle rastille toisesta suunnasta. Mitä…mitä?? Olemmeko tosiaankin helvata menneet näin hitaasti. Miten kummassa he saivat meidät vielä kiinni. Viimeinen väli tullaan taas juosten. Pyörille pästyämme kuulemme, että 1Lifen suunistusta lyhennettiin, eivätkä he käyneet koko rataa. 

Coastaleeraamaan emme valitettavasti ehdi enää, polkaisemme hyvä voimaisina maaliin. Viimeinen nousu Aavasaksan päälle tuottaa jupinaa koko porukassa, vielä pitäisi vinguttaa pepa-lihaksia. Marjo hokee mantraa mielessään: "Alva - Vissyä - Lucas - Vissyä - Alva - Vissyä…" koska tietää, että vaaran päällä odottavat lapset halauksineen ja VISSYÄ!! :D Hyvin nousee, edessä polkee sekajoukkue HMJ-Adventure. Heidän joukkueen naisvahvistus on saanut kehuja ja hiljaista kunnioitusta osakseen koko reissun ajan. Vaikuttaa olevan pelkästä sisusta ja pippursta tehty pakkaus, ilman lukkopolkimia urakoinut hienosti miesten tahdissa!!

Maalissa palkitaan halauksilla ja vissyäkin saa!! :) Reissu oli todella hieno ja tiimimme ennen kaikkea puhalsi yhteen hiileen. Jokainen täytti omalla vahvuudellaan tiimin kokoonpanoa ja joukkuehenki oli loistava alusta loppuun asti! Muutamat suunnistuskukkaset kun saadaan karsittua, niin hyvin suoriudumme, koska vauhtia ja jaksamista piisaa. Korvien välin puolesta olemme kaikki tyytyväisiä suoritukseemme. Toimimme hienosti tiiminä, eikä kukaan jossittele. Meillä oli mukavaa yhdessä. Kiitos tytöt, olette parhaita!! <3


Palkintojen jaossa hymyä riittää!! (Kuva: Jarkko Piirto)

Toisen etapin saldo 6h 46min & 84km
MTB 71 km
Juoksu 13 km
Coasteering 0km :(

Terveisin, Marjo

perjantai 16. elokuuta 2013

Aavasaksan Jotos, Hyvä fiilis (Niina, Kirsi ja Anu)

Alkukesästä ajatuksena oli lähteä Ylitorniolle kahdella joukkueella pitkään kisaan, jonka kesto olisi kahtena päivänä 6 tuntia (yht. 12 h). Rokuan kisan jälkeen kuitenkin kävi selväksi, että Kirsin polvella ei yötauon jälkeen pystyisi juoksemaan, joten tuosta tavoitteesta oli luovuttava. Päätimme lähteä 6 tuntia kestävään Hyvä fiilis -sarjaan. Tiimimme kolmanneksi jäseneksi saimme Anun, joka debytoi Passion Adventuren riveissä. Anun blogi löytyy osoitteesta: mammaliikkuu.blogspot.fi.

Ylitornion treenileiristä jo palautuneena Niina hakee perjantai-iltana kisamateriaalin Vanhanpihan Jarilta Aavasaksan päältä. Jari tuumaa, että Niina on sitten kolunnut jo kaikki reitit etukäteen. No ei aivan, mutta melkein. ;)

Kirsi ja Anu saapuvat perjantai-iltana Niinan vanhempien luo. Ilta sujuu leppoisasti grilliruuasta ja viinistä nautiskellen, saunoen sekä kilpasarjan gepsejä seuraten. Suuret kiitokset vielä Niinan vanhemmille! Ratojen suunnitteluun, karttojen päällystykseen ja varustevälppäykseen ei aikaa juuri mene. Sovimme vielä kisan rooleista: Niina toimii itseoikeutetusti suunnistajana, Kirsi vastaa reittikirjasta ja leimaamisen muistuttamisesta sekä Anu emitistä ja rastien leimaamisesta.

Kisa lähtee liikkeelle lauantaiaamuna prologilla, jossa on kaksi etukäteen tuntematonta rastia. Karttojen hakuun spurtataan auton töötistä. Aurinkomajojen parkkipaikalta sännätään aluksi laskettelurinnettä melkein alas asti. Ylös tyydymme kävelemään reippaasti. Sykkeet saa mukavasti kyllä nousemaan. Vaihdamme pyörät alle ja toka rasti onkin sitten Keisarinmajan näköalatornin kupeessa ylhäällä vaaranpäällä. Mukavat nousumetrit heti kisan alkuun!

Prologi on ohi ja loppukisa mennään edellisiltana piirretyillä ja suunnitelluilla reiteillä. Ylhäältä vaaran päältä lasketellaan pyörällä hirmuvauhtia Aavasaksan länsipuolella olevalle hiekkatielle, missä Niina on joskus sielläkin sauvojen kans treenaillut. Anun pyörä poukkoilee kuoppaisessa alamäessä niin hurjasti, että Kirsi arvioi parhaaksi jättää pienen turvavälin. Rengaspaineista ennen starttia aloitettu keskustelu jatkuu vielä matkan varrella, kunnes myöhemmin tyhjennetään Anun renkaista ilmaa vähemmäksi. Kolmosrastilta matka jatkuu kohti Pohjois-Portimoa ja Portimojärven lintutornia.

Lintutornin alla meillä on tehtävänä tunnistaa seitsemän lintua. Apuva! Sen verran helpotusta on, että lintutornin päällä on oikeat vastaukset, mutta lintulajeja on 30 eli pitää vielä veikata ne oikeat. Keksimme hyvät taktiikat ja tunnistamme linnut suht näppärään (kalalokki, kaakkuri, taivaanvuohi, kyhmyjoutsen jne.) Pääsemme melomaan noin kymmenessä minuutissa. Vaihtoehtoisesti olisi voinut ottaa 20 min sakkoa, jos lintutunnistus ei olisi onnistunut. 





Meillä on vähän sisäpiirintietoa Portimojärven melontaolosuhteista. Säännöstelty järvi on kovin matala ja joka kaislikkoon ei kanootilla meloen pääse. Tiedossamme on kuitenkin, että järven pohjoisrannalla menee melottava "kanava". Kanava löytyy kuin löytyykin ja sitä pitkin melotaan kohti Tengeliönjokea. Kaksimiehinen Rigor mortis -joukkue  hoksaa saman reitin ja lähtee peesiin. Tässä kohtaa olemme kisan kakkosena, mutta ykköspaikkaa pitävä kolmen miehen joukkue SAKU ei ole vielä suorittanut lintutornitehtävää, jonka sai halutessaan tehdä vasta melonnan jälkeen.


Ensimmäinen melontarasti on Tengeliöjoen ja Portimojärveen johtavan ojan suulla. Siitä jatkamme matkaa paikkaan nimeltä Väärä joki. Niina oli melkein unohtanut, että on käynyt täällä pilkillä mummon ja serkkupojan kanssa.

Jatkamme matkaamme Tengeliöjokea vastavirtaan. Kolmas ja viimeinen melontarasti on hieman Kallivaaran jälkeen. Siellä käännymme yhtäaikaa Rigor mortiksen kanssa ja palaamme samaa reittiä lintutornille. Miehet jättävät meitä hieman, vaikka heitä on vain kaksi. Melonta sujuu meillä silti ihan hyvin, vaikka ehdimme tällä kokoonpanolla vain kerran ennen kisaa kamalassa tuulessa ja aallokossa kokeilla melontaa.


Lintutornilta nappaamme pyörät ja jatkamme matkaamme suorinta reittiä kohti Etelä-Portimoa. Samalla ohitamme joukkueen SAKU, joka pähkäilee vielä lintujen parissa. Seuraava rasti on Kivivaarassa, Porokämpän takana olevassa Pappilanlammessa. Etenemme pyörällä vuorovedoin. Kivivaaraan johtaa tiukkaakin tiukempi hiekkatienousua, joka kysyy reisivoimaa. Anu käy kahlaamassa rastin ja samalla Niina tyhjentää ilmoja Anun pyörän kumeista. 

Sitten onkin vuorossa lyhyt pätkä vaellusreittiä, jonka jälkeen luukutetaan hiekkatietä Eholammelle. Porot säntäilevät tien yli peloissaan. Eholammella on vuorossa kaksi questia. Ensimmäisessä Niina sukeltaa kolme numerokoodia Eholammen pohjasta. Mukavasti virkistyy ja vesi on muuten lämmintä. Koodit löytyvät nopeasti. Kirsi ja Anu ehtivät hädin tuskin kääntää Niinan vaatteet oikein päin sillä välin.

Toinen tehtävä ei blondeilta onnistukaan (ennen kuin saunan lauteilla kisan jälkeen). Miten saada viiden ja kolmen litran kanisteria käyttäen neljä litraa vettä viiden litran kanisteriin? Onneksi sakko ei ole pitkä, vain 10 min. Hetken pohdittuamme päätämme käyttää loppuajan levähtämiseen ja tankkaamiseen. Viimeiset minuutit tuntuvat ikuisuudelta ennenkuin saamme lähtöluvan.


Sakkorangastuksen jälkeen vuorossa on oikeaa suunnistusta Viisavaaran kartalla. Niina ei kylläkään ole tällä kartalla suunnistanut kuin kerran aiemmin. Rastit ovat helppoja ja löytyvät hyvin. Viimeiseltä suunnistusrastilta tulee hieman takkiin, kun Niina ei hoksaa rastin jälkeen lähtevää polkua. Enemmän aikaa kuitenkin tuhraantuu siihen, kun Niinan suunnistajansolmut pettävät. Aikaa umpisolmun selvittämiseen kuluu muutama minuutti.

Viisavaarassa olimme hetken piikkipaikalla, kun Rigor mortiksen pojat pummasivat. Juoksulla ja pyörällä he kiisivät sitten kuitenkin taas ohitse. PowerAdventuren miehet tulevat vastaan.



Solmun jälkeen matka jatkuu taas pyörällä kohti vanhaa kaatopaikkaa. Jatkamme vanhaa tietä Aavasaksalle päin ja Kemppaisen mutkan jälkeen käännymme vasemmalle hiekkatielle. Ihan uutta seutua Niinalle! Sieltä Anu käy taas rämpimässä rastin ja jatkamme kohti Ruotsin tullia. Tullin rantaan jäävät pyörät ja alkaa coastaleeringpätkä Ruotsin puolella.


Uintia on loppupeleissä vähän, sillä joen yli pääsee melkein koko matkan kahlaamalla kainaloita myöten. Rastit löytyvät hyvin. Hetken aikaa ihmetellään leimasimen puuttumista yhdeltä rastilta. Viimeinen coastaleeringrasti on puuduttavan kaukana. Kärkipaikkaa pitävä miesjoukkue tulee vastaan ja kellotamme tappiota hieman ennen paluuta pyörille n. 15 min. Sijoituksemme on selvä, joten kilpailufiilis alkaa vaihtua sitkaaseen etenemiseen.

Sitten vielä nappaamme pyörät ja poljemme takaisin vaaran päälle. Aavasaksan vaara kiskoo loppumetreillä viimeisetkin voimat reisilihaksista, kun pienimmällä vaihteella yritämme pitää kammet pyörimässä. Niinan treenileiri näissä maisemissa näyttää tuottaneen tulosta, sillä hänen pyöränsä kulkee ylämäkeen selvästi keveiten. Viimeinkin nousu loppuu ja maali odottaa. Sijoitus on toinen, noin 19 min kärkimiehille perässä. Koko joukkue teki hyvän suorituksen ja vauhti oli tasaisen hyvä. Hieno ja mukava reitti. Suuri kiitos järjestäjille!

Reissu numeroina:
6h 19 min, 66,2 km, keskisyke Niinalla 151 lyöntiä minuutissa, maksimisyke 179, kulutetut kalorit 4818 kcal, keskivauhti 5 min 42s/km. Ja tässä vielä Polarin gps.

Kirsi ja Niina

torstai 8. elokuuta 2013

Ylitornion treenileiriä vol2

Miehen suunnatessa loman jälkeen töihin, päätin jäädä tyttöjen kanssa vielä viikoksi Ylitorniolle lomailemaan. Viikon lopuksihan olisi vielä ohjelmassa Jotos seikkailukisa, johon osallistuisin Anun ja Kirsin kanssa tavoittelemaan hyvää fiilistä lyhyessä 6h kisassa.

Sitä ennen oli kuitenkin tarkoitus lomailla ja nautiskella paikallisista maastoista. Perjantaina ajelin 1,5  h pituisen hiekkatielenkin maasturilla. Reittinä oli Tolpinmäki-Reväsvaara-Simovaara-Ehovaara ja kaatopaikan kautta takaisin Tolpinmäkeen. Mukava kevyt lenkki edellisiltaisen hierotuksen jälkeen.

Lauantaina ohjelmassa olikin Aavasaksan sauvarinne.  Se on mukava jokavuotinen kunnon testauksen paikka, joka viime vuonna jäi väliin. Rinteellä on pituutta 430 m, joten kyllä siinä sykkeen saa nousemaan niin kävelemällä kuin juoksemallakin. Olen varmaan vähän hullu, sillä minusta sauvarinne on mukava treeni. Perhoset kutkuttelee vatsassa, sillä aina siinä kroppa joutuu koville ja jänskättää, mihin aikaan nyt pääsee. Oma enkka parani kolmen vuoden takaisesta, vaikka syke oli reilusti matalampi ja tuntemus ei ollenkaan oksettava mäen päällä. Mutta sen verran heikko laji tuo mäkijuoksu on meikäläiselle etten lähde aikoja kertomaan. 



Sauvarinteen päätteeksi lähdettiin sitten koko perhe lilluttelemaan Matarengin maauimalaan. Kerrassaan upea paikka lapsiperheelle. Vesi on 30 asteista säällä kuin säällä. Loppujen lupuksi tehtiin tytön kanssa kolme reissua viikon sisään tänne, sillä sen verran mieluinen tuo vesiliukumäki oli. Peurungan, Katinkullan ja Rokuan kylpylät jäi tytön ranginlistalla Ekobadetille kakkoseksi!



Sunnuntaina ajattelin taas hypätä fillarin selkään nyt vähän teknisemmän reitin puitteissa. Teknistä ja mäkistä se tosiaan oli, sillä kahden tunnin aikana sain hinkutettua vaivaiset 20 kilometriä. GPS-reittejä en ole saanut purettua, mutta reitti meni kutakuinkin näin: Tolpinmäki-kilpavitonen-Karemajat-näköalapaikan kautta alas-Laatas-pyöräreittiä Reväsvaaraan ja sieltä Palovaaran parhaiden polkujen kautta poijes. Pyörälenkin päätteeksi lähdimme sitten vielä valion hiekoille. Jokivesi on kuulemma yhtä lämmintä kuin Mourunkijärvessä.




Maanantaina yritimme tytön kanssa salille Kuntotalolle, mutta se oli harmiksemme kiinni. Ajattelin tehdä kuntopiiriä, mutta luovutin hypättyäni turhan monta kertaa lasten perään.

Tiistaina oli vuorossa yksi vuoden odotetuin treeni, iltarastit. Ja ne sattuivat vielä olemaan Portimossa. Mulla on kutina, että viikonlopun kilpasarja ainakin käy täällä. En tiedä, ehtiikö hyvä fiilis sinne asti.. Saapi nähdä pitääkö aavistus paikkaansa. Kivivaara tarjosi taas parastaan. Kiveä toki kuten nimikin kertoo, mutta myös nautinnollista kalliota ja pienipiirteistä suunnistusta. NAUTIN. Pummia ei isommin tullut, tosin vauhtikin oli semmosta reipasta kivaa, ei täpöä. Pyöräilin metsäreittejä iltarastipaikalle tunnin suuntaansa, joten lopputuloksena oli tehokas kolmen tunnin yhdistelmäharjoitus. 



Kävin muuten heinäkuussa MM-rastiviikolla parin osakilpailun verran eksyilemässä. Silloin totesin, että kyllä sitä on ouluscheissessakin vuosien saatossa oppinut suunnistamaan ja rastit löytyy myös täällä kotopuolessa, mutta auta armias, jos mennään vähän oudompaan maastoon, niin kyllä sitä taas saa pummata. Pummia tuli Vuokatinvaaralla ihan liikaa. 

Keskiviikkona kävin vielä hötkyttelemässä jalkoja puolitoistatuntisella sauvakävelyllä Ainiovaarassa ja nyt voi sitten hyvällä omalla tunnolla levätä pari päivää ennen kuuden tunnin kuntoilua lauantaina.