Passion Adventure

Passion Adventure
kuvaaja Riitu Kerola

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uusi työ ja uudet treenikuviot

Kuten Marjolle, myös minulle kävi tuuri. Koen olevani lottovoittaja, sillä sain uuden työpaikan. Olin kuvitellut olevani hoitovapaalla vielä kesän yli. Sitten olisin mennyt muutamaksi kuukaudeksi töihin ennen kuin työpaikkani olisi muuttanut Helsinkiin ja minä en. Kalenteriini olin suunnitellut hiihtosuunnistuskisoja sekä "leirejä" Lapissa. Mutta toisin kävi. Aloitin joulukuussa työt uudessa työpaikassa. Olin ja olen uusien haasteiden edessä.

Siinä mielessä olen onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse vielä miettiä lasten hoitokuvioita. Kuopukseni on juuri yksivuotias ja mieheni jäi vuorostaan hoitovapaalle. Tämä on ihanteellinen asetelma ajatellen uuden työn tuomia haasteita. Muistan liiankin hyvin, kuinka rankka oli se syksy, kun esikoiseni meni hoitoon ja jatkuvassa kiireessä veimme ja haimme hoidosta, jotta perhepäivähoitajalla ja erityisesti pikkuisella pysyisivät päivät kohtuullisen pituisina. Iltaisin ei juuri raskinut lenkkeillä. Urheilu jäi todella vähiin.

Ensimmäistä kertaa kymmenvuotisella työurallani minulla on nyt työpaikalla pukukoppi ja suihku. Ne ovat pieniä iloja, joita olen aina toivonut, mutta niitä ei ole ollut. Olen sen sortin liikkuja, että ilman hikipisaroita en pysty liikkumaan kilometriä enempää ja hikisenä ei kertakaikkisesti kykene toimistotöitä tekemään. Työmatkani pituus on nyt aika ideaali 12,5 km. Sen voi pyöräillä, juosta, rullaluistella tai vaikka rullahiihtää. Matkan varrella on yhdet ainoat liikennevalot ja lähes koko matkan saa taittaa liki metsän siimeksessä.

Välineurheiluahan tämä työmatkaliikuntakin on. ;) Mieheni oli huomaavaisena tilannut minulle talvipyöräilykengät. Olen paljon puhunut siitä, että sitten kun vaan pystyn (eli pääsen suihkuun) niin ihan varmasti pyöräilen töihin. Vanha, mutta huippu mankeli Jake the snake sai alleen nastarenkaat. Myös rapakaaret sekä etu- ja takavalo ovat välttämättömiä varusteita. Tuulen- ja vedenpitävät pyöräilyvarusteet ovat myös paikallaan. Kelit ovat toistaiseksi olleet lämpöisiä, mutta muutoin haastavia. Milloin on ollut jääkaljamaa tai tullut vaakatasossa vettä tai reilusti lunta. Myös talvella juostessa nastarit ovat aivan ehdottomat!


Juoksu- ja pyöräilypäivinä homman on oltava etukäteen suunniteltua. Vaatteet odottavat rivissä eteisessä ja työvaatteet pakattuna reppuun tai parhaimmillaan ovat odottamassa jo työpaikalla. Juoksupäivinä on lähdettävä kotoa kuuden korvilla (haukotus), pyöräilemällä ehtii työtamineisiin kahdeksaksi, vaikka lähtisi vasta seitsemältä. Aamupalaa voi juoksupäivinä haukata hyvin rajallisesti. 

En ole talvipyöräillyt ikinä, eikä minua ikimaailmassa saisi juoksemaan yli 12 km lenkkejä talvella. Talvikeleillä pyöräily vie suuntaansa 40-45 min ja juoksu nykykunnolla reilun 1,5h. Juoksupäivät vaativat ainakin vielä jonkinlaista ennakkoasennoitumista. Vie aikansa, että kroppa tottuu aamuhullutteluun ja varsinkin aamujuoksuun. Sykkeet ovat korkealla ja askel matalalla. Pyöräily on helppoa kuten aina. Juoksupäivinä olen liftannut kotiin jonkun tutun kyydissä, sillä 25 km juoksua päivässä olisi minulle liian raskasta, ainakin vielä. 

Hiihto on se minunkin ehdoton ykkösjuttu talvella. Mutta aika lasten kanssa on nyt vielä tärkeämpää ja siksi haluan yhdistää treenaamisen ja työmatkat mahdollisimman tehokkaasti. Poden huonoa omatuntoa kaikesta lasten luota poissa vietetystä ajasta, vaikka olenkin sitä mieltä, että jokaisen vanhemman pitää olla pikkuisen itsekäs ja pitää huolta omasta kunnostaan. Omat yöunethan tässä nykyjärjestelyssä lähinnä kärsivät, sillä lapset useimmiten nukkuvat lähdin sitten kuudelta tai puoli kasilta.

Olen päättänyt, että ainakin "määräviikoilla" minulla on pyrkimyksenä juosta kerran viikossa töihin ja pyöräillä kahdesti. Pari kertaa viikossa autoilen hyvällä omalla tunnolla. Toistaiseksi tavoitteeni on toteutunut. Näinä kolmena päivänä ei muuta urheilua ole tarvittukaan. Kun käyn kerran viikossa iltauutisten aikaan salilla ja pidän yhden lepopäivän, tarkoittaa se sitä, että yhtenäkään arki-iltana minun ei välttämättä tarvitse olla pois kotoa omien harrastusteni vuoksi. Viikonloppuisin sitten ehtii tehdä vaikka pitkää lenkkiä pikkuisen päikkäriaikaan. Eihän tämä välttämättä mitään laadukkainta mahdollista harjoittelua ole, mutta tyhjää parempaa kuitenkin, ja pyöräpäivinä voi vaikka kurvata vähän pitemmän mutkan kautta kotiin.

Hiihtämään tekisi mieli, mutta ainakaan vielä olosuhteet eivät ole olleet kovin kaksiset Kempeleessä. Tänään, uudenvuoden päivänä hinkutin 18 kertaa 850 metrin tykkilatukiekkaa Kempeleessä. Ylitorniolla ja Ylläksellä ehdin hiihdellä ihan kivasti ennen töihin menoa ja lyhyellä joululomalla. Ylläksellä hisukisailinkin ja kulkukin oli ihan hyvää. Pummia tulikin sitten liikaa. Yhdet piirikunnalliset hiihtokisatkin olen hiihdellyt Sankivaarassa. Edellisestä sileän kisasta taisikin olla reilusti yli 10 vuotta. :D 

Ehkä lipsun tavoitteestani ja hiihtelen välillä myös arkena sitten, kun lunta tulee niin, että pääsee kotiladulle kotiovelta. Tuo 850 metrin kiekka ei kovin vedä puoleensa, mutta pahinta hiihtokärpästä saa siihenkin purettua toki. Hiihtokunnolle tämä juoksu-pyöräily ei välttämättä tee edes hyvää, mutta uskon kroppani tykkäävän, kun se saa vähän erilaista ärsykettä. Tai ainakin tulevaan seikkailu- ja pyöräilykesään työmatkaliikkumiseni varmasti valmentaa minua. Yleensä minulla on ollut pyöräilyssä puolen vuoden totaalitauko ja juoksukilometritkin ovat jääneet hyvin vähiin talvella. 

Tommi Roimela kirjoitti hetki sitten hyvän kolumnin työmatkaliikunnasta keskisuomalaiseen. Kannattaa lukaista. Linkki. Meidänkin perhe aikoo tai ainakin yrittää pysyä yhden auton taloutena myös, kun lapset lähtevät hoitoon. Voimmehan mieheni kanssa kumpikin vuorotellen työmatkaurheilla.

Uuden vuoden terveisin
Niina